Maanantai, 16. HEINÄKUUTA 2012

Olemme kaikki syntyneet syliiin.

Kaikki olemme olleet sylissä ja mahdollisesti pitäneet muita sylissämme.

Vaikka syli on aina mukanamme niinkuin pää, kädet, selkä ja napa,  emme ehkä näe sitä katsoessamme peiliin . Syli on jotain muuta, jotain enemmän, kuin selvärajainen ruumiinosa.

Lapsena olemme yhtä sylin kanssa. Ajan kanssa kasvamme eilleen ensimmäisestä sylistä. Mitä siitä jää jäljelle, millaiseksi oma sylini kasvaa? Syli syntyy kokemusten ja tunteiden kautta osaksi meitä.

Kovasen aikaa on vierähtänyt syliinsopivan kanssa, mutta viimein ollaan päästy asian äärelle. Tai no melkein asian äärelle. Olemme pääseet Tuulin (Hynynen) kanssa Kuopioon ja kaksi edellistä päivää meni käytännön valmisteluissa. Autolla ajelua, tavaroiden sovittelua liian pieneen autoon, soittelua, pohdintaa, kirjoittamista, aikataulutusta ja uudelleenaikatulutusta. Aina ei kaikki mene ihan niinkuin ollaan etukäteen mietitty. Suunnitelmien muutuessa saimme Tuulin kanssa ihastella possun kärsiä ja strutsin kaulaa. Elukan kuonossa vasta onkin koskettavaa ja hienovireistä liikettä, jonka katseluun voi uppoutua pitkäsksikin aikaa. Kommunikaatiota ja yhteistä tekemistä, kun nyhdän ratamonlehteä possulle tai vähän työnnän nokkosta lähemmäksi verkkoa-aitaa, että töpselinenä yltää hamuamaan sitä.

Kyllä kai tässä ollaan silti asian äärellä, vaikka ihan aina siltä ei tunnu.