Keskiviikko^2

Viimeinen päivä ja kaksi uutta Somaleiriläistä!
Meillä oli varsin hieno päätös kymmenen päivän Somille seikkailuille. Jaoimme toisillemme yhden harjoituksen. Minun maanantainen hartiateemalöytö pääsi sanoiksi ja kokeiluun.

  Olkapäät ja rintakehä lähtevät helposti putoamaan alaspäin ehkä kohti yhtä pistettä. Anna sen tapahtua muutamia kertoja. Mihin kohtaan ja miten lähdet liikkumaan? Miten pitkälle on helppo mennä? Mitä sen jälkeen? Mihin kiinnität huomiota? Muutaman eteenpäin kokeilun jälkeen, anna olkapäiden lähteä tippumaan samalla tavalla taaksepäin. Eteen, taa ja takaa eteen...
  Kaisa ehdotti, että jos pariudutaan ja toinen kosketuksella auttaa olkapäiden liikuttelijaa tuntemaan paremmin tai tukemaan liikettä. 
   Loppuun vielä pitelimme keskellä seisten toisen olkapäitä ja päätä käsissä.

Teimme pareittain häntäluun ja kävelyn yhteysharjoituksen. Häntäluun kurottautuminen vähän enemmän eteenpäin ja lempeä heilunta kävelyn mukana pidensi alaselkää ja vei painetta lannerangan nikamilta. Askeleet olivat varsin kevyitä. Taakseäin kävely onkin ihan eri  juttu. Nyt kun asiaa tarkemmin miettii, niin tietysti se on, kun nivelet ovat taaksepäin astuessa toisin päin. Kantapään sijaan varpaat hakeutuvat lattiaan. Painon siirtyessä polven pitää suoristua ja kantäpään laskeutua alustaan. Tänäänhuomasimme, että häntäluu lähtee kantapään mukana taakse ja koukkaa takaisin alle painon siirtyessä jalalle. Jonkinlaista sivuittaisliikettä, iloista hännäheilutusta saattaa myös olla, mutta tänään sitä ei huomattu.

Aamupäivän lopuksi oli nilkan ja jalkaterän tutkiskelua. Tämä tehtiin vapaamuotoisesti parin kanssa. Olin jo edellisenä iltana katsellut Bonnie Bainbridge Chohenin videota kantaluun ja taluksen niveltymisestä toisiinsa ja oli oikein hyvä saada jatkoa jalkaterätutkiskelulle. Ne ovat niin kaukana. Siis jalat. Päästä. Tuntemus on erikoinen. Sitä pitää saada pähkäillä vielä lisää, mikä tekee jalkaterän erityiseksi. sellaiseksi kuin se on.


Olen kovin onnellinen, kun minulla on tämä fyysinen kehoni ihmeteltävänä ja opittavana.
Olen onnellinen myös tästä Outokummusta ja että tänne saa tulla.
Niin ja siitä kanssa, että muita ihmisiä on tullut myös. Tekee hyvää minulle.
Kiitos Kaisa, Elina, Paula, Aino, Mia, Gesa, Katariina, Miikku, Usko ja Riku, Julia, Mari, Tuomo ja Tero. Erityiskiitos Ullalle ja Ullan ihanalle kodille.  
Ja Kanadan kaukokommentoinnista Terhille!


  

Tiistai

Tiistai alkoi autenttisella aamulla.
Meitä oli vähemmän.
Tilaa enemmän.
Päivän teemoiksi minulle nousivat:

Siivous
Palaute
Sitoutuminen
Oleminen
Yksin jääminen
Miten tunnistaa oikean hetken?

Maanantai

Maanantai
Minulla on olo, että minun pitäisi kirjoittaa kuvaus kaikesta mitä tapahtui, mutta en halua. Reilun viikon aikana olemme olleet hyvin paljon tekemisisssä sen kanssa mitä haluamme ja mikä tuntuu tarpeellisesta. Minä ainakin olen kohdannut asioita pääni sisältä, jotka kertovat, että tarpeelliselta tuntuva ei riitä. Pitää olla jotain muuta. Asiat tuntuvat kertautuvan ja näyttäytyvän uudelleen ja uudelleen. Ehkä siksi että voi koittaa kohdata niitä hieman eri tavalla kerta kerralta.  Mitä niille sitten tapahtuu? Onko tässä aikaa niin paljon, että esiin tulevat asiat voivat muuttua joksikin toisiksi?

Vaikeiden asoiden keveys ja ilo eivät ole vieä toistuneet liian montaa kertaa. Voisin yrittää nostaa niitä viimeiselle päivälle. Katsotaan miten käy.

Minun yhtäjaksoisensa toistuva teemani on soolo. Tehdä jotain yksin muiden ympäröimänä. Olen saanut kohdata soolon monesta eri kulmasta. Ensimmäisenä päivänä se oli rakenne. Mitä asioita soolossa on ja mikä on minun pääni sisäinen normisto tyydyttävälle soololle. Siitähän jo taisin kirjoittaa tiistaina. Nyt olen saanut palailla soolohin, joiden ei tarvitse rakentaa tietoisesti tilaa. Olen sanut olla katsoja omassa soolossani ja tutkiskella yhtä kehonosaani. On ollut ihanaa voida tehdä sooloja ajattelematta niiden arvoa. Hyvä - huono, kiinostava - tylsä, vahteleva -monotoninen, näitä pareja on vaikka kuinka paljon (ja neolisi varmaan jossain vaiheessa hyvä kirjoittaa ylös) mutta nyt on tärkeämpää tehdä jotain ja olla kiinnostunut siiä mitä tapahtuu, kuin määritellä nykyistä hetkeä ja koittaa saada muokattua tulevaa.
Sana takapakki kaikuu korvassa. Ympyrä vastaan minä sille.

Surprice Sunday

Tänään palasimme muutaman päivän taaksepäin. Aika ja paperi pistettiin paloiksi ja kirjoitettiin, mitä siinä hetkessä teemme. Tässä tulos kerättynä yhdelle arkille:

Päivä rytmistäni ja sitkeydestä.
Raja mahdollisen ja epämukavan välissä tuntuu olevan liikkuva. Oli yllättävää huomata, kuinka itsessäni on   odotuksia, toiveita, ajatuksia miten pitäisi tehdä, ajatuksia oikeasta ja väärästä. Mieleni sisäiset arvot veivät minut muutaman kerran hetkiin, jossa epämukava oli vielä mahdollista. Tunsin tekeväni väärin, kun en etsinyt konkreettista rajaa, jonka jälkeen olisi vain mahdoton. Olin kuvitellut, että minusta rajojen etsimisen ja rikkomisen ajatus on lähtökohtaisesti omituinen. Miksi meidän pitäisi rikkoa tietoisesti ja yhtenään jotain itsessämme? Kuitenkin minussa oli ajatus, että olisi hyvä jatkaa yhtä suuntaa, vaikka epämukavuus muuttuisi kivuksi ja mahdollisesta tulisi melkein mahdotonta. En toteuttanut toivettani, että olisin jatkanut niin pitkälle, etten enää pysty. Muutin suuntaa, rikoin liikkeen kulun hetkeksi ja syytin itseäni. Missä oli vapaus?

---
Maanantaina pienempiä tai suurempia yksityiskohtia. Konkreettisesti olemme suunnitelleet siirtyvämme kosketuksesta yhdessä liikkumiseen.  

Vapauden lauantai

Vapauden koko on kovin suuri. Se on niinkuin tähtitaivas mitä pidempään sitä katsoo, sitä enemmän laajemmalta se tuntuu ja sitä enemmän yksityikohtia siinä näkee. Laiturin nokassa maatessa selällään. Samalla kun taivas kasvaa minä muutun pienemmäksi ja merkityksettömämmäksi. 

Missä vapaus on? Voiko kivi olla vapaa tai voiko kiven vapauden riistää? Miten molekyylin tai atomin vapaus? Kun yksi elektroni pari on puoliksi vajaa ja oktetti on melkein täynnä... vapaa radikaali, jonka vapaus on elektronin metsästystä tasapainoisen tilan saavuttamiseksi. Entä koirat tai kissat, onko niillä vapautta? Mummot ja lapset. 

Konkretia ja vapauden kehollistaminen on vaikeaa. Yritän liikkua vapaasti ja huomaan kaikki ne hetket, kun kehoni painopisteen muutos nytkähtelee. Vastustan jotain liikesuuntia,joko hidastamalla, pysäyttämällä tai vaihtamalla suuntaa. Toivoisin voivani liikuttaa käsiäni selkäpuolelle. Pidellä ilmaa selkäni takana samalla tavalla, kuin tapaan tehdä vartalon etupuolella. Annan askelten viedä eteenpäin kuumalla asfaltilla ja lonkkien olla pehmeät. Teen mutkia ja näen ohi ajavien autojen ikkunoista kurkistavat silmät. Katsomme toisiamme ja he kääntävät päänsä kulkusuuntaan. En tiedä mitä minussa katsottiin, mutta vaihdan omaa reittiäni kauemmas tiestä. Nurmikko ei jostain syystä auta minua tuntemaan vapautta. Palaan sisälle. Siellä on lapsi, joka harjoittelee vapautta. Hän juoksee säteittäin äidistä poispäin ja takaisin syliiin. Äiti lennättää, nostaa ja kieputtaa. Omat voimat, taidot eikä edes painovoima rajoita lapsen vapautta liikkua, kun äidin koko ja voima on käytössä. On mahdollista lentää.

Yksin - yhdessä

 Tänään teimme yhdessä. Totisesti. Rauhallinen, harras ja vähän kankean uninen aamutunnelma minusta. Rullaillaan lattian poikki. Lihakset kiristävät, mutta tuttuja reittejä tuntuu löytyvän aina vain enemmän. Ja yksi sävel. Yhden ihmisen hiljaiset kokeilut saivat muut seuraamaan. Suuntamme muuttui.
Kuinka hieno yhteensattuma, että aamulla olin selaillut Ullan Contact Quarterlyä (CQ 38:1 winter/spring 2013) ja sieltä silmäillyt Mike Vargasin kirjoittamaa tekstiä improvisoidusta tanssista ja musiikista. Muutaman tunnin perästä sin todistaa lukemani rivit todeksi. Artikkelissaan Vargas oli listannut muusikoille ja tanssijoille yhdessä ja erikseen kysymyksä ja ohjeita.Muutamia manitakseni: "Allow more silence. Encourage open-endedness. Less over emotionality. Less pulse. Play quietly often. Sometimes less perfect..."  Huomasin, että yksi ainoa pianolla soitettu sävel resonoi minussa ja tilassa pitkään.Tanssijana oli varsin mieluisaa, kun sävelten välissä oli niin paljon tilaa, että seuraavaa alkoi jo vähän odottamaan.

Äänen iltapäivä, joka nappasi meidät tutkailmaan yksin- ja yhdessätekemistä. Teimme kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella sai tehdä valintoja itse tai yhdessä tekemisen välillä, äänen käytön ja hiljaisuuden, liikkumisen, liikkumattomuuden ja katselun välillä.

) Toisella kierroksella jätimme katselun pois vaihtoehdoista. Maailmat olivat kovin erilaiset.

---
Huomiseksi, lauantaiksi, ajattelemme joitain vapauteen liittyvää. Vielä on suuri mysteeri, millä tavalla vapauta voi/kannataa/saa/on mahdollista/... lähestyä. Onko sinulla ideoita?

Tempputorstai

Harjoitus tekee mestarin. Harmillista on, että usein sitä tekee asioita, jotka ovat jotenkuten helppoja itselle. Vaikeat asiat jäävät helpommin kesken. Kirjoitin tästä maanantaina itselleni kun paneuduimme omiin toiveisiimme:

"Haluan vaikeiden asioiden olevan helppoja. Haluan olla rohkeampi enkä jättää (kesken) ja astua syrjään. Haluan kokeilla enemmän. Haluan olla se, joka kokeilee. 
Olen usen se, joka katsoo vierestä ja analysoi. Haluan tuntea, että myös se on tärkeää. Että voi katsoa ja kuulostella. Voi istahtaa ja jutella."

Sain olla tänään molempia. Kokeilin rohkeasti. Aika, ikä ja vähäinen harjoittelu helpotti rohkeana olemista. Vanhoissa tutuissa asioissa tuntui olevan riittävästi haastetta, kun niiden tekemisessä on ollut taukoa. Minun ei tarvinnut ylittää rajaa: "Tätä en ole tehnyt aiemmin", vaan sain huomata, että ehkä minä en enää osaa asioita niin hyvin kuin kuvittelin. Peppu tuntui jotenkin kummasti painavammalta.
Osasin olla myös vähän analyyttinen ja sillätavalla sopivasti, etten jäänyt jumiin vain tarkastelemaan ja puhumaan, kun muut tekevät. Alla analysoimme konkreettisesti mahdollisuutta muuttua muurahaiseksi.

Perjantain juonikuviot eivät vielä tässä vaiheessa vaikuta minua suurella selkeydellä ja valtaisalla kokoavalla ajatuksella, vaikka sellaisen kyllä saataa mukana olla. Voisin arvuutella teemaksi nousevan yhdessä liikkumisen. Omasta tanssista yhteiseen tanssiin ja takaisin.
Arkiosallistumismahdollisuus on kiinnittää huomio siihen, kuinka itse ja muut liikkuvat yhdessä ja erikseen. Istu vaikkaa hetkeksi kadun kulmaan katselemaan, kuinka ihmisten rytmit ja tavat kulkea vaihtelevat. Entä miten oma liikkuminen saa vaikutteita muista ihmisistä? Vaikuttanko minä muihin?