Raja mahdollisen ja epämukavan välissä tuntuu olevan liikkuva. Oli yllättävää huomata, kuinka itsessäni on odotuksia, toiveita, ajatuksia miten pitäisi tehdä, ajatuksia oikeasta ja väärästä. Mieleni sisäiset arvot veivät minut muutaman kerran hetkiin, jossa epämukava oli vielä mahdollista. Tunsin tekeväni väärin, kun en etsinyt konkreettista rajaa, jonka jälkeen olisi vain mahdoton. Olin kuvitellut, että minusta rajojen etsimisen ja rikkomisen ajatus on lähtökohtaisesti omituinen. Miksi meidän pitäisi rikkoa tietoisesti ja yhtenään jotain itsessämme? Kuitenkin minussa oli ajatus, että olisi hyvä jatkaa yhtä suuntaa, vaikka epämukavuus muuttuisi kivuksi ja mahdollisesta tulisi melkein mahdotonta. En toteuttanut toivettani, että olisin jatkanut niin pitkälle, etten enää pysty. Muutin suuntaa, rikoin liikkeen kulun hetkeksi ja syytin itseäni. Missä oli vapaus?
---
Maanantaina pienempiä tai suurempia yksityiskohtia. Konkreettisesti olemme suunnitelleet siirtyvämme kosketuksesta yhdessä liikkumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti