Vapauden lauantai

Vapauden koko on kovin suuri. Se on niinkuin tähtitaivas mitä pidempään sitä katsoo, sitä enemmän laajemmalta se tuntuu ja sitä enemmän yksityikohtia siinä näkee. Laiturin nokassa maatessa selällään. Samalla kun taivas kasvaa minä muutun pienemmäksi ja merkityksettömämmäksi. 

Missä vapaus on? Voiko kivi olla vapaa tai voiko kiven vapauden riistää? Miten molekyylin tai atomin vapaus? Kun yksi elektroni pari on puoliksi vajaa ja oktetti on melkein täynnä... vapaa radikaali, jonka vapaus on elektronin metsästystä tasapainoisen tilan saavuttamiseksi. Entä koirat tai kissat, onko niillä vapautta? Mummot ja lapset. 

Konkretia ja vapauden kehollistaminen on vaikeaa. Yritän liikkua vapaasti ja huomaan kaikki ne hetket, kun kehoni painopisteen muutos nytkähtelee. Vastustan jotain liikesuuntia,joko hidastamalla, pysäyttämällä tai vaihtamalla suuntaa. Toivoisin voivani liikuttaa käsiäni selkäpuolelle. Pidellä ilmaa selkäni takana samalla tavalla, kuin tapaan tehdä vartalon etupuolella. Annan askelten viedä eteenpäin kuumalla asfaltilla ja lonkkien olla pehmeät. Teen mutkia ja näen ohi ajavien autojen ikkunoista kurkistavat silmät. Katsomme toisiamme ja he kääntävät päänsä kulkusuuntaan. En tiedä mitä minussa katsottiin, mutta vaihdan omaa reittiäni kauemmas tiestä. Nurmikko ei jostain syystä auta minua tuntemaan vapautta. Palaan sisälle. Siellä on lapsi, joka harjoittelee vapautta. Hän juoksee säteittäin äidistä poispäin ja takaisin syliiin. Äiti lennättää, nostaa ja kieputtaa. Omat voimat, taidot eikä edes painovoima rajoita lapsen vapautta liikkua, kun äidin koko ja voima on käytössä. On mahdollista lentää.