Surprice Sunday

Tänään palasimme muutaman päivän taaksepäin. Aika ja paperi pistettiin paloiksi ja kirjoitettiin, mitä siinä hetkessä teemme. Tässä tulos kerättynä yhdelle arkille:

Päivä rytmistäni ja sitkeydestä.
Raja mahdollisen ja epämukavan välissä tuntuu olevan liikkuva. Oli yllättävää huomata, kuinka itsessäni on   odotuksia, toiveita, ajatuksia miten pitäisi tehdä, ajatuksia oikeasta ja väärästä. Mieleni sisäiset arvot veivät minut muutaman kerran hetkiin, jossa epämukava oli vielä mahdollista. Tunsin tekeväni väärin, kun en etsinyt konkreettista rajaa, jonka jälkeen olisi vain mahdoton. Olin kuvitellut, että minusta rajojen etsimisen ja rikkomisen ajatus on lähtökohtaisesti omituinen. Miksi meidän pitäisi rikkoa tietoisesti ja yhtenään jotain itsessämme? Kuitenkin minussa oli ajatus, että olisi hyvä jatkaa yhtä suuntaa, vaikka epämukavuus muuttuisi kivuksi ja mahdollisesta tulisi melkein mahdotonta. En toteuttanut toivettani, että olisin jatkanut niin pitkälle, etten enää pysty. Muutin suuntaa, rikoin liikkeen kulun hetkeksi ja syytin itseäni. Missä oli vapaus?

---
Maanantaina pienempiä tai suurempia yksityiskohtia. Konkreettisesti olemme suunnitelleet siirtyvämme kosketuksesta yhdessä liikkumiseen.  

Vapauden lauantai

Vapauden koko on kovin suuri. Se on niinkuin tähtitaivas mitä pidempään sitä katsoo, sitä enemmän laajemmalta se tuntuu ja sitä enemmän yksityikohtia siinä näkee. Laiturin nokassa maatessa selällään. Samalla kun taivas kasvaa minä muutun pienemmäksi ja merkityksettömämmäksi. 

Missä vapaus on? Voiko kivi olla vapaa tai voiko kiven vapauden riistää? Miten molekyylin tai atomin vapaus? Kun yksi elektroni pari on puoliksi vajaa ja oktetti on melkein täynnä... vapaa radikaali, jonka vapaus on elektronin metsästystä tasapainoisen tilan saavuttamiseksi. Entä koirat tai kissat, onko niillä vapautta? Mummot ja lapset. 

Konkretia ja vapauden kehollistaminen on vaikeaa. Yritän liikkua vapaasti ja huomaan kaikki ne hetket, kun kehoni painopisteen muutos nytkähtelee. Vastustan jotain liikesuuntia,joko hidastamalla, pysäyttämällä tai vaihtamalla suuntaa. Toivoisin voivani liikuttaa käsiäni selkäpuolelle. Pidellä ilmaa selkäni takana samalla tavalla, kuin tapaan tehdä vartalon etupuolella. Annan askelten viedä eteenpäin kuumalla asfaltilla ja lonkkien olla pehmeät. Teen mutkia ja näen ohi ajavien autojen ikkunoista kurkistavat silmät. Katsomme toisiamme ja he kääntävät päänsä kulkusuuntaan. En tiedä mitä minussa katsottiin, mutta vaihdan omaa reittiäni kauemmas tiestä. Nurmikko ei jostain syystä auta minua tuntemaan vapautta. Palaan sisälle. Siellä on lapsi, joka harjoittelee vapautta. Hän juoksee säteittäin äidistä poispäin ja takaisin syliiin. Äiti lennättää, nostaa ja kieputtaa. Omat voimat, taidot eikä edes painovoima rajoita lapsen vapautta liikkua, kun äidin koko ja voima on käytössä. On mahdollista lentää.

Yksin - yhdessä

 Tänään teimme yhdessä. Totisesti. Rauhallinen, harras ja vähän kankean uninen aamutunnelma minusta. Rullaillaan lattian poikki. Lihakset kiristävät, mutta tuttuja reittejä tuntuu löytyvän aina vain enemmän. Ja yksi sävel. Yhden ihmisen hiljaiset kokeilut saivat muut seuraamaan. Suuntamme muuttui.
Kuinka hieno yhteensattuma, että aamulla olin selaillut Ullan Contact Quarterlyä (CQ 38:1 winter/spring 2013) ja sieltä silmäillyt Mike Vargasin kirjoittamaa tekstiä improvisoidusta tanssista ja musiikista. Muutaman tunnin perästä sin todistaa lukemani rivit todeksi. Artikkelissaan Vargas oli listannut muusikoille ja tanssijoille yhdessä ja erikseen kysymyksä ja ohjeita.Muutamia manitakseni: "Allow more silence. Encourage open-endedness. Less over emotionality. Less pulse. Play quietly often. Sometimes less perfect..."  Huomasin, että yksi ainoa pianolla soitettu sävel resonoi minussa ja tilassa pitkään.Tanssijana oli varsin mieluisaa, kun sävelten välissä oli niin paljon tilaa, että seuraavaa alkoi jo vähän odottamaan.

Äänen iltapäivä, joka nappasi meidät tutkailmaan yksin- ja yhdessätekemistä. Teimme kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella sai tehdä valintoja itse tai yhdessä tekemisen välillä, äänen käytön ja hiljaisuuden, liikkumisen, liikkumattomuuden ja katselun välillä.

) Toisella kierroksella jätimme katselun pois vaihtoehdoista. Maailmat olivat kovin erilaiset.

---
Huomiseksi, lauantaiksi, ajattelemme joitain vapauteen liittyvää. Vielä on suuri mysteeri, millä tavalla vapauta voi/kannataa/saa/on mahdollista/... lähestyä. Onko sinulla ideoita?

Tempputorstai

Harjoitus tekee mestarin. Harmillista on, että usein sitä tekee asioita, jotka ovat jotenkuten helppoja itselle. Vaikeat asiat jäävät helpommin kesken. Kirjoitin tästä maanantaina itselleni kun paneuduimme omiin toiveisiimme:

"Haluan vaikeiden asioiden olevan helppoja. Haluan olla rohkeampi enkä jättää (kesken) ja astua syrjään. Haluan kokeilla enemmän. Haluan olla se, joka kokeilee. 
Olen usen se, joka katsoo vierestä ja analysoi. Haluan tuntea, että myös se on tärkeää. Että voi katsoa ja kuulostella. Voi istahtaa ja jutella."

Sain olla tänään molempia. Kokeilin rohkeasti. Aika, ikä ja vähäinen harjoittelu helpotti rohkeana olemista. Vanhoissa tutuissa asioissa tuntui olevan riittävästi haastetta, kun niiden tekemisessä on ollut taukoa. Minun ei tarvinnut ylittää rajaa: "Tätä en ole tehnyt aiemmin", vaan sain huomata, että ehkä minä en enää osaa asioita niin hyvin kuin kuvittelin. Peppu tuntui jotenkin kummasti painavammalta.
Osasin olla myös vähän analyyttinen ja sillätavalla sopivasti, etten jäänyt jumiin vain tarkastelemaan ja puhumaan, kun muut tekevät. Alla analysoimme konkreettisesti mahdollisuutta muuttua muurahaiseksi.

Perjantain juonikuviot eivät vielä tässä vaiheessa vaikuta minua suurella selkeydellä ja valtaisalla kokoavalla ajatuksella, vaikka sellaisen kyllä saataa mukana olla. Voisin arvuutella teemaksi nousevan yhdessä liikkumisen. Omasta tanssista yhteiseen tanssiin ja takaisin.
Arkiosallistumismahdollisuus on kiinnittää huomio siihen, kuinka itse ja muut liikkuvat yhdessä ja erikseen. Istu vaikkaa hetkeksi kadun kulmaan katselemaan, kuinka ihmisten rytmit ja tavat kulkea vaihtelevat. Entä miten oma liikkuminen saa vaikutteita muista ihmisistä? Vaikuttanko minä muihin?

Tänään saimme nauttia ihon kukkasista: Skinny dance, Skin as a raincoat, Skin as a sail, If you touch my skin, you will touch me - whole me.
Pää on sula, kuumuudesta ja puuhasta. Ihanaa on. Lauseet lyhenevät.

Huomenna toiveissa tempputorstai. Menemme kohti rajoja, asioita, jotka vaativat harjoitusta tai joista osa on unohtunut. Hikeä ei säästellä. Luvassa ukkosta.

Somaleiri - tiistai

Suljen silmät tunniksi. Seuraan pariani, itseäni ja ympäristöäni. Paljaiden jalkapohijen ja suljettujen silmien yhdistelmä on täynnä tuntemuksia ja yllätyksiä.Tarkastelen, tunnustelen ja kosketan ympäristöäni. Asfaltti, heinikko, puun oksat, kivet, kaikki tuntuvat tutuilta ja uusilta samanaikaisesti. Erilaisia pintoja on paljon. Huomioni keskittyy suurelta osin siihen, missä menen ja mitä on ympärilläni.

Päivän suurimmalta tuntunut kysymys yhdistyy edellisen päivän tutustumissooloihin ja päivän päättäneeseen autenttisen liikkeen hetkeen. Miten nämä kaksi muotoa eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on? Molempien harjoitusten ulkoinen rakenne on sama: liikun yksin ja minua katsotaan. Minulle ne tuntuvat olevan kaksi hyvin erilaista ja osin erillistä asiaa. Mielessäni on jonkinlainen rakennelmä siitä, millainen on tyydyttävä soolo ja autenttisen liikkeen hetki. Haluan tutkiskella näitä molempia lisää, jotta voisin takemmin sanoa miten nämä eroavat toisistaan, mutta ensituntuma on, että tapa, jolla aikaan ja tilaan suhtaudutaan, on erilainen. Samoin tekemiseen vaikuttanee se, että autenttisessa liikkeessä katsojan, todistajan rooli on ohjeistettu, kun taas soolon katsojasta ei tiedetä mitään.

---
Keskiviikkona teemana on iho.
Orientoituakseni aiheeseen palasin muutaman vuoden takaisiin fysiologian luentopäiväkirjoihin. Kurkistin mitä olen kirjoittanut ihosta. Löysin muutaman rivin, jotka kertoivat epiteelikudoksen (johon iho kuuluu) rajaavan ja suojaavan elimistöä. Iho, yhdessä verenkiertoelimistön ja liihasten kanssa, toimii lämmönsäätelijänä. Ihossa muodostuu D-vitamiinia. Ihon tehtävänä on lisäksi toimia aistinelimenä. Sen kautta aistittavien ärsykeiden ja ruumiin asennon ja liikkeiden havainnointia kutsutaan somaattisisiksi aisteiksi. Somaatiset aistit aistivat kosketusta, lämpötilaa, kipua, kutinaa ja kehon asentoa ja liikettä (propioseptiikka).
Vielä emme tiedä miten tulemme työskentelemään ihossa ihosta ihoon, iholla iholta iholle... Mitä kaikkia mahdollisia tapoja voikaan olla?

Taas on aika kesätanssiprojektin! Soma Networkin puitteissa ja Outokummun ammattiopiston tanssin koulutusohjelman tuella saadaan pörrätä puolitoista viikkoa ihanassa Pohjois-Karjalassa. Mukaan voi tulla ihan paikan päälle, tai osallistua tätä kautta yhteiseen tutkimusmatkaan.

Tänään aloitimme odotuksilla, toiveilla ja haluilla.
Mitä minä haluaisin tehdä seuraavaksi, huomenna, tulevaisuudessa?
Me istuimme lattialla kirjoittamassa kymmenen minuuttia kysyen itseltä, mitä minä haluan. Rajasimme toiveiden kenttää siinä määrin, että ne voisivat olla jotain sellaista, mikä liittyisi yhteiseen aikaamme tanssin parissa. Jos haluat, voit kirjoittaa itsellesi toiveistasi. Voit kohdentaa ajatuksesi tuleviin päiviin, tai kirjoittaa enemmän tai vähemmän vapaalla otteella: "Mitä minä haluan?"
Lue tekstisi läpi ja poimi sieltä muutama ajatus, jotka voit asettaa itsellesi näkyvään paikkaan.

--
Tiistain teemana on tutustua ympäristöönsä ja omaan liikkeeseen silmät suljettuina.
Haluaisitko osallistua varaamalla aikaa ihan vartavasten silmät kiinni olemiseen ja liikkumiseen, vai ujuttaisitko pieniä sokeita hetkiä arjen keskelle?