"Haluan vaikeiden asioiden olevan helppoja. Haluan olla rohkeampi enkä jättää (kesken) ja astua syrjään. Haluan kokeilla enemmän. Haluan olla se, joka kokeilee.
Olen usen se, joka katsoo vierestä ja analysoi. Haluan tuntea, että myös se on tärkeää. Että voi katsoa ja kuulostella. Voi istahtaa ja jutella."
Sain olla tänään molempia. Kokeilin rohkeasti. Aika, ikä ja vähäinen harjoittelu helpotti rohkeana olemista. Vanhoissa tutuissa asioissa tuntui olevan riittävästi haastetta, kun niiden tekemisessä on ollut taukoa. Minun ei tarvinnut ylittää rajaa: "Tätä en ole tehnyt aiemmin", vaan sain huomata, että ehkä minä en enää osaa asioita niin hyvin kuin kuvittelin. Peppu tuntui jotenkin kummasti painavammalta.
Osasin olla myös vähän analyyttinen ja sillätavalla sopivasti, etten jäänyt jumiin vain tarkastelemaan ja puhumaan, kun muut tekevät. Alla analysoimme konkreettisesti mahdollisuutta muuttua muurahaiseksi.
Perjantain juonikuviot eivät vielä tässä vaiheessa vaikuta minua suurella selkeydellä ja valtaisalla kokoavalla ajatuksella, vaikka sellaisen kyllä saataa mukana olla. Voisin arvuutella teemaksi nousevan yhdessä liikkumisen. Omasta tanssista yhteiseen tanssiin ja takaisin.
Arkiosallistumismahdollisuus on kiinnittää huomio siihen, kuinka itse ja muut liikkuvat yhdessä ja erikseen. Istu vaikkaa hetkeksi kadun kulmaan katselemaan, kuinka ihmisten rytmit ja tavat kulkea vaihtelevat. Entä miten oma liikkuminen saa vaikutteita muista ihmisistä? Vaikuttanko minä muihin?
Mietin muurahaistanne, oikeilla on kolme paria jalkoja, onko etummaiset tuntosarvet tai leuat, vai takimmaiset teline? Tiesittekö, että hämähäkeillä on kahdeksan jalan lisäksi kahdeksan silmää?
VastaaPoistaHarjoitus tekee mestarin tosiaan. Juttelin yhden sirkustyypin täällä, joka ei opiskelujaan aloittaessaan ollut osannut lainkaan seisoa käsillään, ja nyt teki käsilläseisonta esityksiä vaikka minkälaisilla telineillä ja pienissä paikoissa. Ja sanoi, että siinä on hienoa se semmoinen keskittynyt kehonhallinta.
Tempuissa minua kiehtoo oppiminen ja oivaltaminen. Onnistumisen elämys. Ja myös se, että toistamalla asiat helpottuvat.
Missä on etu ja missä taka?
VastaaPoistaHämähäkin silmät ovat olleet ehkä tiedossa, mutta unohtuneet. Näistä yksityiskohdista ja maailman ihmeellisyyksistä on aina hyvä muistuttaa itseään. Täällä on paljon paarmoja, mikä herättää hyönteiskysymyksiä... ehkä pitää lähestyä luonto-illan väkeä.
Tempuissa ihanaa on myös konkreettinen fyysinen työ. Lihakset tulevat kipeäksi seuraavana päivänä ja tietää tehneensä. Varsinkin silloin tietää, kun joku onnistuu.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Toivon, että hikoilen.
PoistaToivon, että lihakseni väsyvät.
Toivon, että opin, uskallan.
Toivon, että iloitsen.
Toivon, että nauran paljon.
Toivon, että liike-energia energisoi ja asettaa jalat maahan.
Toivon, että hengästyminen tuo minut minun ruumiiseeni kiinni. Verenkiertoon keuhkoihin sydämeen kämmeniin jalkapohjiin vatsalaukkuun otsalohkoon korvakäytäviin munuaisiin virtsarakkoon polvilumpioihin iholle silmiin huuliin kynsiin sormiin varpaisiin sieluun."
Toiveilla on taipumusta toteutua.
Elina
Totta, tempuissa on mukavaa myös fyysinen ilo, lihasten voiman käyttö, kehon hallinta. Tunne että todella tekee jotakin, että pinnistelee fyysisesti.
VastaaPoistaOlin Follow the fall -kurssilla. Odotin temppuja ja kokeilua, sitä että uuden asia kokeileminen jännittää, mutta on lupa kokeilla ja epäonnistua ja kokeilla uudelleen. Tunti oli hyvin rakennettu, mutta loppui minulle kesken. Juuri kun olisi päästy ylemmäs, putoamaan korkeammalta, aika loppui. En päässyt kokeilemaan rajojani. Olin vähän pettynyt. Putoaminen on mielenkiintoista. Jos sitä harjoittelee tarpeeksi, se tuo turvallisuuden tunnetta moniin temppuihin. Että tietää mitä putoaminen on, että osaa laskeutua satuttamatta itseään tai toista. Että aina päätyy maahan (ellei painovomalle yhtäkkiä tapahdu jotain kummallista). Putoamisessa kiehtoo myös sen yllätyksellisyys. Niin usein tanssimme ylöpäin, tuemme toista, nostamme. Alas on yhtä hyvä suunta. Liikkeestä on ehkä helpompi pudota kuin paikaltaan, koska sivulle liikkuvasta putoamisesta tulee helpommin pehmeämpi, ainakin jos on toisenkin paino pudotettavana. Viime kesänä tosin Wienissä pudotettiin itseämme seisaalta vain päästämällä kaikki lihakset irti. Se on hiukan kolisevaa helposti.
Onko temppu aina hallittu? Jotain, jota olemme opetelleet ja jonka olemme oppineet? Jotain, jonka teemme tarkoituksellisesti? Jotain, jota voi toistaa? Voiko temppuja improvisoida?
Putoamisen harjoittelu! Jee, se on kivaa.. jos saa harjoitella hiipien ja omaa tahtia.
PoistaViikon aikana olen jokusen kerran ajatellut putoamista ja ehkä kahdesti pudonnut. Myös edennyt tänään kerran suuntaan, johon olin kaatumassa. Pää lähestyi lattiaa. Pistin käsillä vastaan ja olin pysäyttämässä liikkeen. Jarru toimi niin hyvin, että uskalsinkin joustaa kyynerpäistä ja antaa vartalon jatkaa matkaa alaspäin ja pään yli kuperkeikkaan.
Kyllä minusta temppu on sellainen jonka pystyy toistamaan. Yllätyksellinen asia, joka vain syntyy jostain on ehkä "jännä juttu" tai vastaavaa.